20. syyskuuta 2011

Pekonipizza


Tekemäni piti yhtä ihanaa salaattia, johon tulee pekonia ja leipäkuutioita sun muuta, mutta suunnitelma vaihtui johonkin syntisen hyvään kaloripommiin...

Pekonipizza ( 2 pyöreää pizzaa)

Pizzapohja:
1½ dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1/8 pala hiivaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
vehnäjauhoja

Tomaattikastike:
100 g paseerattua tomaattia
mustapippuria
tuoretta basilikaa
oreganoa
suolaa
ripaus sokeria


Täytteet:
1 pkt pekonia
60 g sinihomejuustoa
½ prk ananasta
100 g juustoraastetta
kirsikkatomaatteja

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liota hiiva veteen. Lisää suola, sokeri, oliiviöljy ja jauhoja sen verran, että taikina on sopivan kiinteää. Kohota 15-30 min.
2. Paista pekonit, valuta rasva ja pilko jäähtyneet pekonit paloiksi. Raasta juusto.
3. Sekoita tomaattikastikkkeen ainekset toisiinsa.
4. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kauli leivinpaperien päälle pitsapohjiksi. Valuta ananakset. Pilko muutama kirsikkatomaatti lohkoiksi.
5. Levitä pizzapohjille tomaattikastiketta, ananasta, vähän pekonin paloja, murustettua homejuustoa ja juustoraastetta. Laita pinnalle loput pekoneista sekä lohkotut kirsikkatomaatit.
6. Paista pizzoja 250 asteessa 8-10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti