11. toukokuuta 2012

Kätevän emännän rahkapiirakka



Ei vatkainta, ei mitään krumeluureja, vaan taikina sekaisin, täyte päälle ja pintaan hedelmiä tai marjoja sen mukaan, mitä kaapista löytyy.

Tässä piirakassa on kunnon väri-ilottelua, sillä osallistuin taas leivontafoorumin haasteeseen, jossa aiheena oli tällä kertaa sateenkaaren värit. Haaste oli tosi vaikea, koska en ole erityisemmin keinotekoisten väriaineiden ystävä ja muutenkin tuntui jotenkin kankealta. No, loppujen lopuksi syntyi sitten hyvin simppeli idea ja värit haettiin suoraan luonnosta. Ja enpäs arvannut, että kolmas sija lohkeaisi tällä käytännöllisellä baakkelssilla. Jee!

Pohjassa on vain vähän sokeria, mutta jos on oikein makean perään, niin sitähän voi sitten lisätä.


Kätevän emännän rahkapiirakka

3 dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä (voi korvata vehnäjauhoilla)
1/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 - 3 rkl sokeria
1 kananmuna
1½ dl kevytmaitoa
½ dl öljyä

1 prk rahkaa
1 dl kermaviiliä, kermaa tai maitoa
1 kananmuna
1 dl sokeria

marjoja, hedelmiä

1. Valmistele marjat ja hedelmät täytettä varten ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Sekoita taikinaa varten kuivat aineet. Sekoita keskenään kananmuna, kevytmaito ja öljy ja lisää seos kuiviin aineisiin. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja kaada 24 cm irtopohjavuokaan (leivinpaperin päälle).
2. Täytettä varten sekoita rahka, kermaviili, sokeri ja kananmuna. Valuta täyte pohjan päälle. Voit jättää reunoille täytteettömän alueen, niin pohja nousee reunoiksi piirakan laidoille.
3. Asettele marjat ja hedelmät täytteen päälle. Täytteen voi laittaa myös rahkaseoksen alle.
4. Paista 35 - 40 minuuttia uunin keskitasolla.
5. Koristele jäähtyneenä tomusokerilla ja tuoreilla marjoilla tai hedelmillä.


8 kommenttia:

  1. Minä taas täällä ihastelemassa, upea luomus!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mutta ajattele, miten simppeli. Luonto hoitaa koristelun. Olen kyllä innostunut leivonnaisten ulkonäöstä, mutta jotenkin tuo oma kärsimättömyys ei toimi hirveän hyvin näpertelyjen kanssa. Siksi hedelmät ja marjat on mukavaa koristelumateriaalia.

    VastaaPoista
  3. Iloisen näköinen piirakka! :D Meilläkin on tehty tällaisia monimakupiiraita... Paitsi että näyttää kivalle, löytää jokainen sieltä myös sektorin omaa suosikkimakuaan.

    VastaaPoista
  4. Onpa herkullisennäköinen ja -värinen piirakka. Varmasti hyvää!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kyllä se maistuikin. Varsinkin tuoreet mansikat. Että hyvinkin voisi tehdä piirakan pelkällä rahkalla, päälle sitten tuoreet marjat ja kaveriksi vaikka vielä kermavaahtoa, jos oikein tahtoo hullutella. Ihana kesä ja marjat tervetuloa!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva idea, tätä täytyy kyllä joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea hyvästä sijoituksesta ! Kiitokset reilusta haastemittelöstä !

    VastaaPoista
  8. No kiitos! Joutuu kotiäidinkin aivot rasitukseen, kun kaiken maailman leivonnaisia pohditaan jatkuvasti ü

    VastaaPoista