3. kesäkuuta 2012

Lohilasagne

Lohilasagne kera vesimeloni-fetasalaatin.
Kotivinkissä kokki Henri Alén esitteli oman parsa-lohilasagnensa ohjeen ja minä siitä innostuneena väsäsin pinaatti-lohilasagnen. Tässä tuli hieman selkään siinä minun lähikauppaprojektissa, sillä kaupassa ei ollut tuoretta pinaattia. Itse asissa kysyin, että onko teillä koskaan tuoretta pinaattia ja vastaus oli jyrkkä ei. No, pakastimesta löytyy..

Laitoin kastikkeen joukkoon puolen sitruunan raastetun kuoren, mutta sen voisi vaikka jättää poiskin. Uunissa kuoren maku nimittäin voimistuu aika lailla, joten se voi käydä jollekin liiankin voimakkaaksi. Tai sitten laittaapi vain ihan vähän. Mutta toinen, mikä kävisi superhyvin, niin tuore tilli. Ah, jälkikäteen oikein harmitti.
 
Lohilasagne (5 - 6 annosta)

500 g kirjolohifilettä
75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l kevytmaitoa
2 pss (yht. 300 g ) pakastepinaattia
1 tl suolaa
½ sitruunan mehu (ja hieman raastettua kuorta)
9 täysjyvälasagnelevyä
juustoraastetta
(tuoretta tilliä)

1. Irrota lohifileestä nahka ja mahdolliset ruodot. Leikkaa pieniksi kuutioiksi ja nosta jääkaappiin odottelmaan vuoroaan.
2. Valmista pinaattikastike. Sulata pinaatti ja jätä se valumaan siivilään. Sulata kattilassa voi ja sekoita joukkoon vehnäjauhot. Vatkaa sekaan vähitellen maitoa ja sekoita koko ajan voimakkaasti.
3. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä varoen viitisen minuuttia. Lisää suola, sitruunamehu ja pinaatti (ja tuore tilli) ja nosta pois liedeltä.
4. Kasaa lasagne. Levitä vuoan pohjalle pinaattikastiketta. Laita sitten kolme lasagnelevyä. Lisää taas kastiketta ja puolet lohipaloista. Laita taas kerros lasagnelevyjä ja lisää kastiketta ja loput lohipalat. Päällimmäiseksi vielä kolme levyä ja loput kastikkeet sekä hieman juustoraastetta.
5. Paista 160 asteessa 1 tunti.

2 kommenttia:

  1. Kiitos maukkaasta ohjeesta.

    Tämä oli tosi hyvää! Minulla kalafile pienempi (n.350 gr), mutta hyvin riitti 5 aikuiselle.

    Ateria sopi hyvin fetasalaatin kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun kokeilit. Itse tein juuri tonnikalalasagnea,sekin voisi maistua! Juu, feta ja pinaatti ovat hyvät liittolaiset, fetaahan voisi vaikka laittaa suoraan lasagneenkin.

    VastaaPoista