9. elokuuta 2012

Kidneypapupaistos



"Papuruokaa", oli Ellin vastaus, kun kysyin, että mitä hän söisi iltapalaksi. No, sehän passaa, pavuthan on terveellisiä ja proteiinipitoisiakin. Tällaista papupaistosta tein päiväruoaksi ja hyvin tuntui maistuvan sekä liha- että kasvissyöjille. Elli tosiaan halusi sitä sitten myös iltapalaksi. Makumaailma on tuttu texmex-herkuista, mutta toisaalta tässä voi kätevästi vaihdella niin kasviksia kuin mausteitakin. Seuraksi kannattaa tarjota nachoja tai riisiä ja ranskankermaa.

Tätä tehdään toistekin, simppeliä ja maistuvaa. On muuten jo vähän syksyisempää ruokaa, vaikka en mitenkään halua vielä myöntää, että syksy olisi kulman takana.

Kidneypapupaistos

2 rkl öljyä
2 sipulia
1 tlk tomaattimurskaa tai vastaavasti tuoreita tomaatteja pilkottuna
3 dl vettä
½ - 1 punainen paprika
1 porkkana raastettuna
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
1 tl sokeria
1 tl chilimausteseosta
mustapippuria myllystä
hieman tuoretta basilikaa

250 g maissia (säilyke tai pakaste)
1 tlk (400g) kidneypapuja vedessä (myös muut pavut käyvät tai liotetut kikherneet)

juustoraastetta (esim. edam, mozzarella, parmesaani)

1. Valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipulit sekä porkkana. Pilko paprika. Lorauta paistinpannulle öljyä ja kuullotakasviksia hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja vesi sekä kaikki mausteet. Keitä noin 20 min. Tarkista lopuksi maku.
2. Valuta kidneypavut ja kaada ne uunivuoan pohjalle. Levitä päälle maissi ja kaada päällimäiseksi tomaattikastike. Ripottele pintaan reilusti juustoa.
3. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.
4. Tarjoile riisin tai nachojen ja ranskankerman kera.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti