9. lokakuuta 2012

Pannupizzaa.. ja valurautapannua


Kesän aikana MeNaisissa oli Antto Melasniemen tähdittämä ruoka-artikkeli gourmetpizzasta. Pakkohan sitä pizzapohjaa oli kokeilla ja hyvä se olikin, ja vaikkei se varsinaisesti pannupizzaan ollut tarkoitettu, niin hyvinpä se sopi siihenkin.

Ihana artikkeli ja herkullisia pizzaohjeita ja itseä kiehtoo kokeilla erityisesti ns. valkoista pizzaa, eli sellaista pizza biancaa, joihon ei tule tomaattikastiketta.

No, takaisin tähän tuotokseen. Tein pannupizzan mahtavassa, roskalavalta aikanaan pelastetussa keittiöystävässäni valurautapannussa. Miksi ikinä teflon on syrjäyttänyt valuraudan! Minun teflonpannuun jää kaikki kiinni, valurautapannu sen sijaan ei juuri mikään. Lisäksi uskon, että valurautapannussa kaikki vaan maistuu paremmalta.

Tein pohjan seuraavien ohjeiden mukaan ja käytin siitä 2/3 pannupizzaan ja 1/3 yhteen tavalliseen pizzaan. Pohjan ohje kopioitu suoraan Menaisten sivulta.

Pannupizza

Pizzapohjat:
3 pizzapohjaa

2 ½ dl kylmää vettä
noin 5 g tuorehiivaa
ripaus sokeria
1 rkl rypsiöljyä
noin 6 ½ dl durumvehnäjauhoja
1 rkl suolaa

Valmista pizzapohja. Tee taikina mieluiten monitoimikoneen kulhossa. Liota hiiva ja sokeri kylmään veteen ja lisää öljy. Sekoita tasaiseksi ja lisää sekaan pikkuhiljaa koneen käydessä 2/3 jauhoista, niin että muodostuu löysä taikina. Anna koneen sekoittaa pohjaa 5–10 minuutin ajan. Sammuta kone ja anna taikinapohjan levätä kulhossa 20 minuuttia.
Lisää sitten loput jauhoista sekä suola ja anna koneen käyttää taikina kunnolla tasaiseksi. Anna taikinan nousta peitettynä kaksinkertaiseksi.
Jaa noussut taikinapallo jauhotetulla leivinpöydällä kolmeen osaan ja kauli niistä ohuita, pyöreitä taikinapohjia. Lisää pohjille haluamasi täyte, valuta hieman oliiviöljyä pizzan reunoille ja paista esilämmitetyn pizzakiven päällä 300-asteisessa uunissa 2–4 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä ja juustotäyte on sulanut. Lisää pinnalle halutessasi tuoretta rukolaa. Tarjoa heti.

Pannupizzan täytteet:
tomaattikastiketta
kinkkusuikaleita n. 100  g
ananasta
juustoraastetta

4 kommenttia:

  1. Jes! Onneks oot laittanu tän ohjeen tänne! Me ollaan tällä ohjeella tehty kans ja nyt oon hukannu sen lehden jonnekkin missä se olis ollu. Tällä tulee kyllä hyviä pizzoja ja jouduttiin se pizzakivikin käydä ostamassa ihan tätä varten :)
    Mutta! Miten sä sait ton noin nätisti siirrettyä pannulle? Meijän pizza hajoaa aina miljoonaan osaan (niinkun ehkä joskus teilläkin, kun oli haperoa leivinpaperia ;), kun pitää olla niin supervarovainen ettei polta itteensä tulikuumassa kivessä/pannussa. Pitäis varmaan hommata sellanen pizzalapio. Ja eilen pizza tietty jämähti hulluna kiinni leivinpaperiin vaikka jauhoja oli reilusti. Loppupelistä laitettiin se papereineen pannulle ja sammutuspeite kourassa kytättiin uunia, millonka roihahtaa, leivinpaperin paketissa kun luvattiin vaan 250c:n kesto. :)

    VastaaPoista
  2. Mä öljyän pannun hyvin ja kaulin pohjan sinne päin ja lätsäytän pannuun ja hieman muotoilen. Mut mulla ei ollu kuuma pannu, pizzakiven ideahan on se kuumennus. Pizzakiveä käyttäessä pitää kai olla aika hyvin jauhotettu pohja. Siirtäisin pohjan sille käsin, jos sitä vaikka sillai taittelee et saa sen pysymään kasassa. Tuossa taikinassa kuuluu olla melkoinen sitko ja silloin se on helpompaa käsitellä (öljytyin tai jauhotetuin käsin).

    Katso vielä Kuningaskuluttajan testi aiheesta "Pitsakivi paistaa pohjan rapeaksi" http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2203

    VastaaPoista
  3. Niin joo. Kylmään pannuun se onkin helpompi. Kivihän just pitää olla ihan superkuuma. Ja tietty pizza pitää eka täyttää ennen kun sen kivelle yrittää äheltää, muutenhan pohja paistuu ja kivi jäähtyy ennen kun sen kerkee uuniin takas tuuppaamaan. Mun sähkövatkaimessa ei tainnu myöskään tehot riittää taikinan kunnon vaivaamiseen, joten nyt harkitsen vakavasti yleiskoneen ostamista ;) Varmaan se ainut järkevä tapa tuohon on se pizzalapio, jolla saa täytetyn ohuen pohjan siirrettyä..
    Tuon kuningaskuluttajan testin löysinkin yks päivä, kun yritin asiaa googletella.

    VastaaPoista
  4. niin ja suomalaiseen tapaanhan täytteitä tuppaa olemaan liikaa, joten sekin tuo painoa pohjalle. Mutta pizzalapio varmaan ajaisi asian, mutta kuullostaa melkoiselta säätämiseltä tuo pizzakivi, että josko jättäisin sen kauppaan, ettei se oo varpailla tai hypi silmille ü

    VastaaPoista