10. joulukuuta 2012

Piparinmakuinen mutakakku


Joulun aikaan suklaakakkukin saa ihan uudet maut. Vakioresepteihini kuuluvaa taivaallista suklaakakkua on siis tuunattu jouluisilla piparkakkumausteilla. Mutakakku kuuluu paistaa vain sen verran, että sisus jää tahmeaksi. Kaverina tarjoilin jälleen vadelmakastiketta, mutta jäätelö ja kermavaahtokin sopisivat. Idea piparimutakakusta on Pirkan ohjeista peräisin.

Piparimutakakku

200 g voita
200 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl siirappia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/3 tl neilikkaa
1/3 tl kardemummaa
1/3 tl inkivääriä
1/3 tl pomeranssinkuorta

Sulata voi miedolla lämmöllä ja pilko joukkoon tumma suklaa. Hämmentele, kunnes suklaa sulaa. Nosta jäähtymään. Vatkaa munat, siirappi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon suklaa-voiseos. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja mausteet sekaisin. Sihtaa taikinaan jauhoseos varovasti sekoitellen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (halk. n. 25cm) tai vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Paista 200 asteessa 15 - 20 min (alataso käy hyvin). Itsepaistoin 17 minuuttia ja lopputuloksena oli sisältä pehmoinen ja tahmea herkkukakku.

3 kommenttia:

  1. Tässä on kyllä kivan jouluinen ohje yhdistettynä iki-ihanaan suklaaseen, joka sekin tietysti kuuluu jouluun kuin nenä päähän:)

    VastaaPoista
  2. Hah hah haa, hyvä Luumukka! Siis kyllä tämä oli tosi hyvää, mustakin on alkanu kuoriutuu kunnon piparkakkufani!

    VastaaPoista