14. tammikuuta 2013

Broileri-kukkakaalipastavuoka



Aivan uusi haastaja tämä ruoka meidän keittiössä ja oli niin hyvää! Olen monta kertaa törmännyt kukkakaalipastaan ja aina tyytynyt vain pohtimaan, että miltä se maistuisi. Nytkin olin tekemässä ihan perus broileripastavuokaa, mutta sitten muistin kukkakaalin ja päätin sulauttaa nämä kaksi ruokaa yhteen. Toimii! Kukkakaalin maku on mieto, mutta tuntui hyvältä korvata puolet pastasta kasviksella, johon broilerimauste (tai curry) sopii oikein mainiosti. Tämän kanssa kävi hyvin raikas appelsiini-raejuusto-vihersalaatti.

Oikea nimihirviö tämä ruoka, mutta pohdittuani nimeä totesin, että siitä jää liian olennaisia osia pois, jos puhun vaan broileripastavuoasta tai kukkakaalipastasta..

Broileri-kukkakaalipastavuoka (4:lle)

4 dl täysjyvä kierrepastaa
400 g tuoretta kukkakaalia
250-300 g broilerin maustamattomia filesuikaleita
1 rkl öljyä
2 sipulia
1 valkosipulin kynsi
2 tl broilerimaustetta (sis. suolaa)
mustapippuria myllystä
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl pastan keitinlientä
2 dl ruokakermaa
n. 1/2 tl suolaa
1 pallo mozzarellaa

1. Keitä pasta kypsäksi ohjeen mukaan (ilman suolaa). Säästä 4 dl pastan keitinlientä.
2. Pilko noin puolikas kukkakaali (400 g) pieniksi paloiksi ja keitä paloja viitisen minuuttia siten, että ne ovat pehmeitä, mutta eivät aivan kypsiä.
3. Ruskista pannulla öljyssä broilerin filesuikaleet ja lisää sekaan hienonnettu sipuli sekä valkosipuli. Kuullottele sipuli kypsäksi.
4. Lisää broilerimauste ja vehnäjauhot ja sekoita.
5. Lisää pannulle vesi ja ruokakerma sekä suolaa.
6. Anna kiehahtaa. Lisää kuutioitu mozzarella.
7. Kaada uunivuokaan keitetty pasta ja keitetyt kukkakaalit sekä päälle broilerikastike. Sekoita ainekset ja painele aineksia hieman vuokaan, jotta kastike yltää pintaan asti. Ripottele päälle hieman juustoraastetta.
8. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia (väh. keskitasolla, jotta pinta saa hieman väriä).


3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä! Näyttää tosi herkulliselle. Menee kokeiluun :)

    VastaaPoista
  2. Testattiin tätä eilen ja kyllä maistui! Laitoin hippasen enemmän kanaa ja paljon curryä mausteeksi. Pehmeät maut ja täyttävä ruoka. Tätä tehdään toistekin! :)

    VastaaPoista