23. elokuuta 2014

Lohi-katkarapupasta


Teki mieli jotain vähän parempaa arkiruokaa ja torstaina herkuteltiinkin tällä ruoalla. Laitoin oikein kynttilätkin palamaan ja servetit pöytään - siinähän sitä jo olikin!  Mulle ainakin hyvästä ruoasta tulee tosi hyvä mieli - saattaa kantaa ihan useita päiviä! Joskus kuulee sanottavan, että ruoka on vain polttiainetta, mutta se ei sovi omaan maailmaani laisinkaan. Ruoka voi olla terveellistä, mutta terveellisyyden nimissä en syö mitään huononmakuista. Tykkään raejuustosta ja rahkasta ja kasviksista ja hedelmistä ja rukiista ja vaikka mistä, mutta sielu kaipaa välillä kunnon pasta-annosta ja palaa suklaakakkua - eikö olekin ihanaa!

Alunperin oli tarkoitus tehdä pastakastike, jossa kaikki ainekset ovat sekaisin. Lohi oli kuitenkin niin kaunista, että olisi ollut sääli pilkkoa se kastikkeen joukkoon. Mulla oli siis medaljonkeja, jotka paistoin sellaisinaan, mutta käytin annokseen paloina. Paistoin lohen rapeaksi pannulla ja nostin pasta-annoksen päälle. Olisipa ollut tuoretta rucolaa!!

Lohi-katkarapupasta (3 - 4 ann.)

200 g nauhapastaa

n. 500 g lohta
voita ja öljyä
suolaa

Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
(sitruunan kuorta)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta persiljaa
mustapippuria

200 g smetanaa
90 g (½ pss) pakastekatkarapuja

hieman pastan keitinlientä

1. Valmistele lohi.
2. Mittaa mortteliin oliiviöljy, sitruunamehu, kuoritut ja pilkotut valkosipulinkynnet, hienonnettu persilja ja hieman mustapippuria myllystä. Murskaa aineksia hetki.
3. Laita pastan keitinvesi kiehumaan ja mausta se suolalla.
4. Paista sitten lohipalat. Laita pannulle voita ja öljyä ja paista lohipalat keskilämmöllä tai hieman kuumemmalla noin 3 minuuttia per puoli (paksuudesta riippuen). Mausta suolalla. Nosta valmiit palat sivuun odottamaan ja tekeytymään.
5. Keitä pasta ohjeen mukaan. Valuta (ota keitinlientä talteen)
6. Kuumenna pannulla smetana, katkaravut ja morttelissa miksattu seos. Tarkista suola. Lisää keitetty pasta ja aavistus keitinlientä, jos tarpeen.
7. Annostele pasta lautasille ja nosta päälle lohipalat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti